perjantai 2. maaliskuuta 2012

Skonssit timjamilla ja vetalla maustettuna

Skonssit ovat olleet melkoinen hitti lähiaikoina blogeissa. Olen bongannut reseptejä ainakin Campasimpukan, HannelenPinjan ja Annan blogeissa. Osa on tehnyt skonssinsa makeina, toiset suolaisina. En ihmettele leivonnaisten suosiota yhtään. Yllättävän helposti ja nopeasti valmiiksisaatetut leipäset ovat oikein maistuvia ja kauniita. Näihin meidän skonsseihin lisäpotkua toi Saloniemen yrttiveta Johtotähti ja tuoreesta timjamista tehty hakkelus. Homma olisi helppo saattaa kokoon vaikka viikonlopun aamupalalle.
Ohje on arvostelukappaleena saadusta  Suvi Rüsterin kirjasta "Täydellinen ohje". Valloittavasta kirjasta turisen pari sanaa myöhemmin, jotta tämä postaus ei laajenisi valtaviin pituuksiin. Mainittakoon kuitenkin, että joka reseptiin on lisätty pro-vinkit alan ammattilaisilta. Tähän skonssi-ohjeeseen tipsinsä on antanut keittiömestari Stephen Whittaker. Huomasin vasta reseptiä blogiin kirjoittaessani että voidellakin olisi pitänyt, mutta ilmankin näköjään pärjäsi.
TIMJAMISET VETASKONSSIT
meidän muotillamme, halkaisija 5cm, 15 kpl

perustaikina:
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
50 g voita
2 dl maitoa (tai piimää)

makuaineeksi:
1,5 dl vetaa pieniksi kuutioiksi pilkottuna
½ dl tuoretta timjamia silputtuna

jos mielit voidella:
1 keltuainen
½ dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kylmä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. Kaada joukkoon kylmä maito, veta ja timjamisilppu. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle. Taputtele (tai kaulitse) noin kolmen sentin paksuiseksi palaksi. Ota taikinasta pyöreällä muotilla leivonnaisia leivinpaperin päälle uunipellille. Älä pyöritä muottia, sillä silloin skonssit kaatuvat uunissa. (Sekoita voiteluun tarkoitettu keltuainen ja maito sekaisin. Sivele skonssit kauttaaltaan seoksella.) Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Näin möykkyisästi käy jos ei lue ohjetta huolella, vaan heittää kaikki ainekset huolettomasti kulhoon ja alkaa sekoittaa, kun olisi pitänyt ensin nyppiä voi ja jauhot yhteen. Emme suosittele näin suoraviivaista tapaa.
Sen sijaan suosittelemme lukemaan huolellisesti ohjeen, jotta skonssit pysyvät pystypäin ja kypsyvät tasaisesti. Minusta sulanut veta toi hienoa lisäpotkua pikkaraisiin leipiin. 
Meillä yrttiset vetaskonssit nautittiin tuoreeltaan maa-artisokkakeiton kanssa, jonka päälle paistelin banaanisalottisipulia ja pakastettuja herkkutatteja.

4 kommenttia:

  1. Minä en tiennyt tuota, ettei pidä pyörittää muottia, en varmaan tehnyt niin kuin yhden tai kahden skonssin kohdalla, kun stanssini on niin terävä ja leikkaa muutenkin hyvin. Ihmettelin paria keikahtanutta skonssia:) Kiitos tiedosta! Lisätietoa Suvi Rüsterin kirjasta siis odotellaan.

    VastaaPoista
  2. Joka reseptin ohella on tosiaan vinkkejä, myös alan ammattilaisilta.

    Tuo kirja on ihana! Olen tehnyt siitä ainakin 3 reseptiä jo ja onnistunut ihan priimasti kahdessa! Tekstiä tullee ihan lähiaikoina.

    VastaaPoista
  3. Nam, timjami ja feta sopii noihin varmaan todella hyvin!

    Eikö ookin aivan ihana tuo kirja! Tykkään siitä ihan ylipaljon vielä siksi, työkaveri oli saanut haalittua sen mulle ystävänpäiväksi täysin yllätyksenä ja olin onnesta soikeana silloin koko päivän :)

    VastaaPoista
  4. Anna olen tykännyt kirjasta ihan hirmuisesti! Jo ensituntu kädessä on kiva pehmeiden kansien ansiosta :). Ihana lahja!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin